Eemi Tervaportti on Vuoden Vasenkätinen

Vuoden Vasenkätinen 2017 on Suomen miesten lentopallomaajoukkueen kapteeni ja ykköspassari Eemi Tervaportti. Toimittaja Arto Nyberg haastattelee häntä Akaassa Vasenkätisten Vestivaalilla 12. elokuuta, jolloin Tervaportti saa myös haltuunsa Vuoden Vasenkätisen kiertopalkinnon.
Vuoden Vasenkätisen valitsee Akaan elävän musiikin yhdistys Almu. Viime vuonna palkinnon sai nyrkkeilijä Satu Lehtonen ja häntä ennen muun muassa Kjell Westö, Jukka Rasila, Jari Tervo, Jonna Tervomaa, Jörn Donner, Tuomas Kyrö ja Tiina Lymi. Arto Nyberg on haastatellut Vasenkätisten Vestivaalilla heidät kaikki ja monta muuta.
28-vuotias Eemi Tervaportti on pelannut lentopallourallaan kotimaisen Mestaruusliigan lisäksi Ranskassa, Belgiassa ja Turkissa. Huhtikuussa 2017 hän solmi vuoden mittaisen sopimuksen Puolan pääsarjajoukkue Espadon Szczecinin kanssa.
Vuosina 2012–15 Tervaportti voitti Belgian mestaruuden kolme kertaa peräkkäin ja Belgian Cupin kaksi kertaa. Suomen mestaruutta Tervaportti juhli Sun Volleyn riveissä kaudella 2009–10.
Tervaportti teki ensiesiintymisensä miesten lentopallomaajoukkueessa kesällä 2010, ja kesästä 2016 saakka hän on ollut maajoukkueen kapteeni. Vuoden lentopalloilijaksi Tervaportti on valittu vuonna 2013.
Päivä torilla, ilta Seurahuoneella
Lauantaina 12. elokuuta järjestettävä Vasenkätisten Vestivaali alkaa maksuttomalla päiväohjelmalla Viialan torilla kello 12. Vuoden Vasenkätisen palkitsemisen ja haastattelun lisäksi torilla saadaan nauttia vasenkätisen kitaristi-laulaja Jake Yrölän blues-taituroinnista.
Illalla kello 19 alkaen Viialan Seurahuoneella esiintyvät Kauko Röyhkä Trio, Ville Leinonen & Futureiman, Pietarin Spektaakkeli ja Miljoonasade. Illan ennakkolippujen myynti jatkuu perjantaihin 11.8. saakka Wanhassa Holvissa Viialassa, Toijalassa Torin Kebab-grillillä, Valkeakosken Sportiassa sekä Ideaparkin ja Tampereen Tuomiokirkonkadun Swamp Musicissa.
Lisää Vasenkätisten Vestivaaleista 2017 >>